Kasvattaja
Kennelnimi Upland myönnettiin Raija ja Erkki Wahlmanille vuonna 1987. Upland-nimi juontaa juurensa partacollieista, joita vanhempieni oli alunperin tarkoitus kasvattaa. Partisten ohella kasvatettuihin rotuihin kuului myös kääpiöpinseri ja bordercollie, joita kasvatettiin vuoteen 1995 asti.Vuonna 1989 perheeseemme muutti ensimmäinen pinserinarttu Black Amiikos Fernanda Fara eli "Veera", joka synnytti kaksi ensimmäistä Upland-pinseripentuetta (A-pentue 1991 ja B-pentue 1993). Pinserin rakastettava luonne, älykkyys ja temperamentti jättivät minuun jo lapsena lähtemättömän vaikutuksen. Omistettuani kaksi ihanaa whippettiä ”Luna” (FIN KVA-R Zootsuits With Tights) ja ”Pinja” (FIN MVA Zootsuits Again Pin-Ups) kaipasin koirasta kuitenkin enemmän ja päätinkin vielä joskus elämässäni omistaa pinserin. Keväällä 2004 minulle tarjoutui tilaisuus päästä "kennelpojaksi" Of Leijliden -kenneliin. Pääsin tutustumaan läheltä rodun kokeneimman kasvattajan Doris Leijonqvistin kasvatustyöhön ja 21.5.2004 syntyneestä pentueesta valitsimme "Kertun" (Of Leijliden Pia Parant). Of Leijliden -koirien luonne ja rakenne miellyttivät minua ja erityisesti Kertun vanhempien avoin ja ihmisrakas luonne lisäsi varmuutta pennun valitsemisessa.Keväällä 2005 suoritin Suomen Kennelliiton kasvattajan peruskurssin ja anoin vanhempieni kennelnimen itselleni. Tarkoituksenani kasvattaa terveitä, rotumääritelmän mukaisia ja hyväluonteisia pinsereitä vanhoista kotimaisista narttulinjoista.Keväällä 2006 olin jo jonkin aikaa harkinnut toisen koiran ottamista. Otin Doriksen kannustuksesta yhteyttä kennel Cherpinin Päivi Laitiseen, jonka sijoitusnartulla oli tuolloin pentue.Syksyllä 2006 valmistuin eläintenhoitajaksi (sv. eläinkaupanharjoittaminen) ja syksyllä 2009 valmistuin pieneläinhoitajaksi. Työskentelen pieneläinklinikalla Hämeenlinnassa. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Koirankasvattajat ry:n, Klinikkaeläinhoitajat ry:n sekä Pinserit ry:n jäsen. |